Kirsin kisaraportti NUTS Ylläs-Pallaksen 66 kilometrin matkalta

Saapuminen Ylläkselle

Tulimme hyvissä ajoin Ylläkselle jo keskiviikkoiltana, jotta jalat ehtisivät palautua pitkän ajomatkan jälkeen. Aamun valjetessa lähdimme OAC:n markkinointipäällikön Petran kanssa Kesänkijärvelle kuvaushommiin. Öttiäiset pitivät huolen kuvauksen ripeydestä. Ehdimme siinä kuvausten jälkeen tavata vielä OAC:n Miikan, Tuomon ja Tommin kahvikupposen äärellä.

Kuvaushommien jälkeen kävimme vielä yhteislenkillä Jukan ja velipuolen Raunon kanssa Kesänkijärven kulmilla. Jalat tuntuivat hyviltä seuraavan päivän kisaa ajatellen. Illalla kävimme kisakeskuksella hakemassa kisalaput ynnä muut sellaiset ja törmäsimme samalla moniin tuttuihin. Ehdin nähdä tiimikaverit Nellin ja Mian ennen kuin he häipyivät omiin kuvaushommiin Rami Valosen kanssa. La Sportiva Suomen tiimi oli myyntiteltalla yhteistyössä Sisu Outdoorin kanssa, ja siellä olikin Tuomolla ja Tommilla täysi tohina päällä. Kauan en jaksanut hengailla, vaan oli pakko väsyn iskiessä palata mökkiin tekemään viimeistelyhommia.

66 kilometrin matka alkaa

Aamulla heräsimme hyvien yöunien jälkeen ja söimme aamupalan: puuroa banaanimustikkamössöllä + maitokahvi. Tästä se lähtee! Noin kello yhdeksän aikoihin lähdimme ajelemaan kohti Hettaa. Nappasimme kyytiin Raunon ja kaverimme Heikin. Hetassa noin tunti ennen kisaa tankkasin vielä banaanin ja leivän mustikkakeitolla. Ja sitten nokka kohti lähtöviivaa.

Kisa starttasi kello 12. Oli mieletön kutkutus kehossa, kun pääsin pitkästä aikaa kisaamaan. Tämä oli jo mun kolmas NUTS Ylläs-Pallas -juoksu (2018: 134 km, 2019: 105 km). Koronan takia en päässyt juoksemaan viime vuonna 105 kilsaa ja siirsin matkan tälle vuodelle sopivampaan 66 kilometriin.

Alun viisi kilometriä oli helppoa juoksua asvaltilla ja vauhti oli reippaampaa, mitä olin ajatellut juoksevani. Tie vaihtui hiekkatieksi, jota juostiin kohti ensimmäistä huoltoa, joka oli 11 kilometrin kohdalla. Matkan varrella ennen huoltoa ehdin ihailla Juuso Simpasen, 160 kilometrin matkan voittajan, lennokasta askellusta, josta sain itsekin lisä boostia omaan juoksuun.

Ensimmäinen huolto ja Pyhäkero

Saavuin huoltoon suunnitellusti. Maksimi tavoite oli 1:15. Saavuin tosin 10 minuuttia nopeammin. Huolto oli nopeaa, ehkä vähän liiankin, sillä huolimattomasti täytin kolmannen lötköpullon vajaaksi – suuri moka, jonka tulin huomaamaan loppumatkasta ennen toista huoltoa! Muuta en huollosta tankannut. Säästin aikaa nappaamalla Noshtin vauhtikarkin matkalla.

Huollon jälkeen alkoi viimein miellyttävämpi polkuosuus ja eka nousu Pyhäkerolle (713 m). Vuorottelin juoksua ja kävelyä. Hetken manasin, etten ottanut sauvoja mukaan, sillä ylämäet olisin pystynyt juoksemaan niiden avulla kevyemmin. Avoimella tunturilla tuuli mukavasti pitäen ötökät poissa, mutta tiesin, että ne vaanisivat matkan edetessä. Tunturin laelta avautui kaunis näkymä alas laaksoon.

Reitti oli edelleen helpohkoa juostavaa, tosin lähestyttäessä toista huoltoa 33 kilometrin kohdalla alkoi juurakoita, rämeikköä ja kivikkoa olla enempi ja sai olla tarkkana, ettei kompuroinut. Läheltä piti tilanteita oli yllin kyllin. Öttiäisiä alkoi olemaan kiusaksi asti, mutta iholle laittamani molotovin coctailit (tervaa, hyttysmyrkkyä, baobab body butter -rasvaa) piti ne hyvin loitolla.

Tankkausta ja kuperkeikkaa

Matkan varrella morjestin Poppista joka oli kuvaushommissa. Tässä vaiheessa alkoi olla jo ikävä huoltopistettä, sillä nestevarastot olivat jo aikaa sitten huvennut. Mikä ihana helpottava näkymä odotti metsän siimeksestä tultaessa. Kaivoin jo oman mukin valmiiksi, jotta saisin heti juotavaa kuiviin kiduksiin. Join varmaan 0,5–1 litraa nesteitä ja tuntui, ettei jano sammu millään ikinä. Seuraavaksi täytin kaikki neljä puolen litran lötköpulloa (puolet urheilujuomaa, puolet vettä). Huollossa söin vähän kaikkea mitä oli tarjolla: 2 palaa banaania, 2 kourallista sipsejä, suklaapalan, vihreän kuulan ja suolakurkkuja, joista imin vain nesteet. Olin pysynyt tarkasti suunnitellussa aikataulussa ja saavuin kello 16 toiselle huoltopisteelle (olin 2–3 minuuttia edellä aikataulua).

Lähdin ripeästi etenemään juoksujalkaa hyvän tankkauksen myötä kilometrin verran Ounastien asvalttitietä pitkin. Siinä matkalla kohtasin Irene Päärnin (160 kilometrin matkan voittaja), jolla oli vielä vähän enemmän matkaa jäljellä kuin mulla.

Pian siirryttiin jälleen miellyttävämmälle hiekkatieosuudelle. Tässä kohdin vedin hienot kuperkeikat. Sotkeuduin jotenkin omiin jalkoihini ja olin turvallani maassa. Onnekseni pehmeä alusta kohteli mua hellästi, ettei isompia vahinkoja tapahtunut. Ilmat siinä vain lensi pihalle hetkellisesti ja joku mies tulikin tarkistamaan tilanteen. Näytin vain peukkuja. Hienon kuorrutteen tosin sain hikisen ihon pinnalle, josta pahempia huljuttelin pois läheisessä ekassa purossa matkan varrella. Matka jatkui takaisin Hetta–Pallas reitille tämän 10 kilometrin lisälenkin jälkeen. Tästä alkoi sitten tunturinousujen sarja ja nousuissa siirryin enemmän kävelyyn.

Tunturilta tunturille

Ketutti vietävästi, kun porukkaa meni ohi oikealta ja vasemmalta. Ylämäet oli selvästi mulle myrkkyä kuin sitä vastoin alamäissä ja tasaisilla pääsin rallattelemaan iloisesti. Tässä vaiheessa manasin toistamiseen sauvojen puuttumista, mutta ei auttanut kuin purra hampaat yhteen, ja kädet reisien päällä kapusin ylöspäin sisukkaasti. Jossain toisessa vastaantulevasta joesta otin hieman vettä lisää ja kastelin pääni ja huuhtelin hiekat käsivarresta ja naamasta. Reitin varrella sain ihailla toinen toistaan komeampia tuntureita: Seiponen (445 m), Suastunturi (500 m), Lumikero (662 m), Vuontiskero (677 m), Keräskero (640 m), Jäkäläkero (600 m), Lehmäkero (745 m), Taivaskero (809 m) ja Pyhäkero (775 m). Lumikerolla pysähdyin tallentamaan ainoan kuvan koko matkan aikana. Muut kuvat ovat piirtyneet verkkokalvolle.

Hyödynsin mäkinousut Noshtin vauhtikarkkien syömiseen. Lumikeron nousussa pakotin itseni syömään Snickers patukan salmiakin lisäsuolan avulla. Ihme ja kumma sain sen pureskeltua alas. Suolaa nappailin säännöllisesti eikä krampit vaivanneet lainkaan ja jalat pelasivatkin loppuun asti tosi hyvin. Siinä matkan loppupuoliskolla sain hyvin vetoapua 160 kilometrin juoksijalta Juhalta. Metsätaipaleella, puolivälissä rämeikköä tuli taivallettua hetken toisen 66 kilometrin juoksijankin kanssa. Muutoin juoksin matkan koko lailla omaan tahtiin. Jossain Montellin-Nammalkurun kohdilla tankkasin purosta viimeisen kerran vettä lötköpulloon. Ystävällinen herrasmies piteli pulloani, johon lisäsin Tailwindin colaa, jossa oli energiaa ja kofeiinia loppupätkälle.

Loppunousun aikaan Pallaksella aurinko lämmitti vielä aika mukavasti selkään ja kun kuulin joltain kannustajalta, että enää olisi kaksi kilometriä nousua ja sitten neljän kilometrin alamäki iloittelua, aloin tuulettaa ja hyppiä ilosta ja hymyilin kuin Hangon keksi. Vikan rakkakivikon loikin innoissani ja huomasin ilokseni Petra Peuhun (neljäs 160 kilometrin matkalla) tulevan samoihin aikoihin kohdille. Pikaiset sananvaihdot ja tsempit ja sitten pyyhälsinkin vikalle nelkun hiekkatielle.

Maali näkyvissä

Vauhti kiihtyi kiihtymistään ja oli ilo todeta, että jalat toimivat hyvin enkä jarrutellut alaspäin tullessani. Ohittelin siinä vielä muutamia, mutta vielä vaan joku virkeämpi pyyhälsi aivan kalkkiviivoilla ohitseni. Maalissa olivat vastassa mies ja Petra. Rauno oli tullut mua vain 8 minuuttia ennen maaliin. Meidän kaverilla Heikillä oli mennyt tosi loistavasti: hän sijoittui kolmanneksi ja pääsi podiumille. Itse liikuin omalla tasollani ja suunnitelmien mukaan ja olin siitä syystä tosi tyytyväinen lopputulokseen: ajalla 9:24 olin naisten sarjassa 40./230, omassa ikäluokassani 2./18 ja kokonaistuloksissa 151./595. Joku taisi siinä leikillään heittää, että kun olin maaliin tullessani niin hyväkuntoisen oloinen niin voisin ilmoittautua huomiselle 37 kilometrin matkalle. Kaikenlaisia hullutuksia! Tämä toimi hyvänä pohjaharjoituksena Nuuksio70-kisaan, joka on mun tämän vuoden pääkisa.

Onnistumisia summatessa parasta oli, ettei armoton paahtava helle aiheuttanut ongelmia vatsan kanssa ja nesteet imeytyivät niin hyvin, ettei puskareissuja tarvinnut tehdä kuin vasta myöhään illalla mökillä. Toisekseen en saanut yhtään rakkoja (kaikki, jotka vähänkin tietävät kuinka rakkoherkkä olen!) tai isoja hiertymiä, perusjuttuja vain. Ainoa pieni vaiva tuli pyllähdyksestä jossa kylki tai rintalasta sai vähän kolhuja, mikä haittaa ainoastaan rintauinnissa. Mutta eihän se ole mikään juoksu, jos ei vähän kaatuile.

Kisafiilistelyä ja tiimikavereiden kannustamista

Lauantaina oli mukava fiilistellä tiimikavereiden Nellin 37 kilometrin ja Mian 100 kilometrin kisaa. Molemmat suorituivat upeasti: Nelli juoksi alle 4:24 ollen 20. ja Mia oli 2. ajalla 12:48. Tiimikaveri Jukka oli valmistautumassa omaan NUTS Distance 300 -kisaansa ja oli myös kannustamassa muita tiimiläisiä sekä omaa poikaansa Jonia 37 kilometrin matkalla. Samoin oli mukava tavata Sari ja Mikael Heermanit jotka olivat torstaina menossa 24h Rogaining-kisaan.

Lauantai-iltana sanoimme heipat Äkäslompololle ja lähdimme yötä myöten ajamaan kohti etelää ja uusia seikkailuja. See you next year NUTS Ylläs–Pallas–Hetta!!!

Esittelykuva: © Rami Valonen / NUTS